Miikul Pahomov: TIEDAJAN SANAD

ŠAMANAN MATK

Lüüdiland on leved lindu,

kudam oigendž suured siibed.

Üks’ on siibi Palolambiš,

toine Paloniemen n’okas.

Oliž ku šamanan vägi,

tiedaimiehen däred därgi,

nouzižin sen lindun selgäh,

lendaižin ma ülähaksi

seic÷c÷emenden pilven perah

üheksandeh taivahaze,

kuga ištuu ezivahnemb,

vahnim tiedoinik eläu.

Tiedajan ei kuole hengi,

vaiku hibd’, mi pandah muaha.

Tämä taivaz täüz’ on pilvid.

Pilved oldah savumerkid

noidan nuodivos piä.

Niid häin tüöndäu meile muale.

Küzüižin d’o siga hänel,

maltaižin d’o suada tieta

meiden heimon kolme sanad,

rodukundan kolme runod.

Rauhan ruavahalda suaižin,

armahuden arbujalda.

Nämäd sanad ilon antaiž,

nämäd runod elon siätäiž

oman randan rahvahale,

Lüüdimuan eläjile.

Vaiku lind on d’alos düged,

korgedah ni kui ei nouze.

Diädäh tiedon viižahuded

taivahaze rippumaha,

ilon sanad suamata,

elon runod poimemata.

LAPIN PUHEG

Pimeduz laskeze

meiden muan ja elon piäle...

Abuta meile löütä oiged taibaleh,

tuo lapsiden uned tagaze,

vie pahad tuuled loitembaks,

kuulišta minun vähävägine iän’...

Soita, minun kandaleh,

heimoni terveheks,

laula valgedah nähte!

Väinämoine, meiden ezi-iža,

keda muštamme müö ainos,

nosta kived hüvän kilbeks,

mäged elon varaks,

hiided miehen abuks!

Suus on kuld, muas on raud

ja muas on tugi.

Tiedaj tiekkah,

mahtaj mahtagah!

HEIMON HENGED

Aigoiš huondeksel nouzen,

küzün Äniždärven randal:

"Kusbo miä löüdän meiden

heimon kird’attoman dälged?"

Kirguu kajag aldon hard’al,

vezilindu milei sanuu:

"Ala ec÷i sida lidnas,

tühdäs külmäs kivitaloiš!

Vastaduz on tuulen soitos,

lainehiden tuskan laulus.

Teiden rodun ezi-ižad,

tiedajad dälgimaižed

peitettihe henged kivih,

pandihe i puih i vedeh -

muga ounaz vieraz miez

käzil ligaižil ei koske,

muga nuor’ sugupolvi

helmed meren pohd’as poimou!"